Mainos

Nuorisotutkija: Tarvitsemme kunnon kasvatuskeskustelun

Suomi tarvitsee suurta kasvatuskeskustelua, jossa mietitään, millaisiksi kasvatamme lapsiamme.

Tätä mieltä on dosentti Tommi Hoikkala. Hoikkalan mukaan nyt pitäisi miettiä, kasvatetaanko lapset yksin pärjääviksi ja kilpaileviksi vai solidaarisiksi ihmisiksi.

Hoikkala tutkisi kokonaisuutta, missä lapset elävät arkeaan. Miten yhteydenpito naapurustojen, koulun, tarhan, kotien, kaveripiirien ja yhdistysten välillä toimii?

Hoikkalan mielestä olisi tärkeintä huomata, että nuorten nykyinen kasvuympäristö ei pysty ennalta ehkäisemään Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia tapahtumia.

Hoikkalan mielestä Suomessa on luisuttu ehkäisevästä työstä reagointiin ja myöhäisiin korjausliikkeisiin. Hän puhui tänään Suomen Akatemian tilaisuudessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.