Mainos

Nuorten juhlinta rauhallista

Nuoret juhlivat koulujen alkua maltillisesti koko maassa. Valtaosassa Suomea koulut olivat jo alkaneet tällä viikolla.

Poliisin mukaan juhlinta lähti illalla käyntiin rauhallisesti erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla koulut olivat jo alkaneet.

Pääkaupunkiseudulla ilta ja yö ei poliisin mukaan juuri poikennut tavallisesta perjantaista, vaikka kyseessä oli nuorten viimeinen kesälomaviikonloppu. Lämpimällä säällä nuorten juhlinta keskittyi rannoille. Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan nuoria oli liikkeellä jopa yllättävän vähän.

Poliisi valvoi nuorten alkoholinkäyttöä tehostetusti koko maassa. Oulun poliisin mukaan humalaisia nuoria ei juuri tavattu ja sakkojakin kirjoitettiin vain kolme.

Useimmilla paikkakunnilla oli myös lisätty poliisipartioiden määrää. Viikonlopun lämpimän sään odotetaan houkuttelevan paljon nuoria liikkeelle myös tänään.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.