Mainos

Nuorten kännykkäkulut vakiintuneet

Viime vuonna lasten ja nuorten matkapuhelimen käytön kustannukset pienentyivät jopa kolmanneksen, vaikka ne muuten ovat pysyneet melko samansuuruisina koko 2000-luvun.

Nuorten matkapuhelimen käytön kustannukset ovat melko vakiintuneet.

Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikön selvityksen mukaan lasten ja nuorten puhelinkustannukset ovat pysyneet samankaltaisina koko 2000-luvun ajan. Poikkeuksena on viime vuosi, jolloin kustannukset pienentyivät jopa kolmanneksen.

Tänään julkaistavan selvityksen mukaan myös lasten ja nuorten puhelu- ja tekstiviestimäärät ovat pysyneet yllättävän samankaltaisina. Tosin tekstiviestien suurkuluttajat löytyvät nykyään yläasteelta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.