Mainos

Nuorten päiväkännit todellinen ongelma – Asiantuntija: "Ulkoistetaan vanhemmuutta, aikaa ei jää lapsille"

Koulujen päättäjäisiä juhlitaan kesäkuun ensimmäisenä lauantaina, ja monien nuorten suunnitelmiin kuuluu asian juhliminen ystävien kesken. Valitettavan usein alaikäisten juhliin kuuluvat myös päihteet. 

Kevään mittaan on tullut ilmi useita huonosti päättyneitä nuorten teinien alkoholi- ja päihdekokeiluja.  MTV uutisoi kuukausi sitten 13-vuotiasta hyvinkääläisestä tytöstä, joka joutui tehohoitoon juotuaan alkoholia keskellä päivää.

Varsinkin Hyvinkäällä on ollut jostain syystä alkoholin käytön villitys nuorten keskuudessa, useita vuosia Hyvinkään kaupungilla perheiden tuen ohjaajana työskennellyt Samu Herttuainen myöntää. 

–  Huolestuttavinta on se, että he ovat olleet erittäin nuoria. Nuorin tänä keväänä vastaan tullut tapaus oli vain 10 -vuotias, Herttuainen kuvailee MTV Uutisille.

Herttuainen oli mukana järjestämässä keskiviikkona Hyvinkäällä pidettyä Ei minun lapseni! -keskusteluiltaa, jossa pohdittiin vanhempien ja asiantuntijoiden kanssa nuorten päihteidenkäyttöä ja mietittiin ratkaisuja ongelman ehkäisyyn.

Herttuainen kertoo, että iltamassa nousi esille myös nuorten lisääntynyt mietojen huumeiden käyttö. Viimeisin villitys on niin sanottujen "iltapäivätötsyjen" polttaminen keskellä päivää.

– Koulun jälkeen saatetaan savutella kannabista puistossa ja olla kotiintuloaikaan asti pihalla. Kotiin mennään vasta, kun pää on selvinnyt. Ajatellaan, ettei kannabis ole niin vaarallista kuin alkoholi – näin ei kuitenkaan ole, hän kuvailee.

Huumeet ovat tulleet kuvioihin usein median vaikutuksesta, sillä televisiosarjoissa ja elokuvissa näytetään ainoastaan käytön positiivinen puoli.

– Koskaan ei näytetä sitä, mitä seuraavana päivänä tapahtuu, Herttuainen muistuttaa.

"Päihteiden saatavuus helpottunut"

Teinien vanhemmat ympäri Suomen ovat syystäkin huolissaan nuortensa päihdekokeiluista, sillä seuraukset voivat olla pitkäaikaiset ja jopa hengenvaaralliset.

Herttuaisen mukaan nuoren päihdekokeilujen ehkäiseminen lähtee kotikasvatuksesta. Vanhempien pitäisi olla tietoisia omien nuortensa asioista, ja heidän pitäisi jaksaa olla kiinnostuneista nuorten asioista. 

– Vanhemmat saattavat tehdä pitkää työpäivää, koska pitää maksaa kalliit asuntolainat ja autot. Aikaa jää vähemmän lapsille.  Monille vanhemmille käy niin, että ulkoistetaan vanhemmuutta, ajatellaan että koululla on kasvatusvastuu, Herttuainen sanoo.

Myöhäiset kotiintuloajat ajavat nuoret helposti huonoille teille. Herttuainen on työssään huomannut, että 8-9-vuotiailla lapsillakin on hyvin myöhäisiä kotiintuloaikoja.

Siinä missä ajanviettopaikat, kuten skeittirampit ja -parkit sekä puistot ovat nuorelle mukavia ja hyödyllisiä paikkoja purkaa energiaa päiväsaikaan, muuttuvat ne illalla alkoholin- ja päihteidenhuuruisiksi riskipesäkkeiksi.

Paikoissa saattaa viihtyä myös aikuisia humaltumassa tai polttamassa kannabista – siksi myös alaikäisten on helpompi saada päihteitä. 

Myös kauppakeskuksissa notkuvien ja aikaansa kuluttavien nuorten päihderiski kohoaa.

– Päihteiden saatavuus on helpottunut myös viime vuosien aikana, esimerkiksi kauppakeskuksen liepeiltä löytyy lähes aina se aikuinen, joka ostaa nuorelle alkoholia pientä korvausta vastaan, hän lisää. 

Hälytysmerkit syytä huomioida ajoissa

Herttuaisen mukaan on olemassa useita selkeitä ennustemerkkejä siitä, ettei nuoren elämässä kaikki ole kohdallaan. Hän kehottaa vanhempiaan pitämään silmiä auki muutoksista.

Riski joutua vääriin porukoihin kasvaa, jos nuorelle jää koulun jälkeen turhaa hengailuaikaa ilman vanhemman läsnäoloa, jossa tylsyys ajaa tekemään vaarallisia asioita.

– Selittämättömät poissolot koulusta, rahan tarpeen lisääntyminen, kaveriporukan vaihtuminen, säännöistä lipsuminen. Myös harrastuksen puute tai sen lopettaminen on hälytysmerkki, jota ei pidä jättää huomioitta, Herttuainen listaa.

Vanhemmuuden ja läsnäolon tärkeyttä nuoren hyvinvoinnissa ei voi tarpeeksi painottaa, Herttuainen uskoo.

– Hyvän itsetunnon omaava kieltäytyy todennäköisemmin kokeiluista. Itsetunnon kehittyminen lähtee kotoa ja vanhemmista, vanhemman välittömästä läsnäolosta ja aidosta välittämisestä. 

Kesälaitumet uhkana 

Pian päättyvät koulut ja pitkä kesäloma ovat otollista aikaa nuorten päihdekokeiluille, ja monet vanhemmat syystäkin huolissaan nuorensa menojalasta.

Herttuainen sanoo, että vanhempien kannattaa käydä keskusteluja hyvässä hengessä nuoren kanssa päihteidenkäytöstä jo etukäteen.

Nuorta kannattaa myös muistuttaa siitä, että kotiin voi aina tulla, oli kunto mikä tahansa.

– Kaikki lähtee molemminpuolisesta luottamuksesta. Se syntyy vain yhdessä olemalla ja tekemällä – ja yhdessä virheistä oppimalla. Vanhempien kannattaa painottaa nuorelle, että jos moka on käynyt, vanhempi silti rakastaa ja välittää, eikä hylkää lasta, Herttuainen sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.