Mainos

Nuorten tekemät henkirikokset lisääntyneet rajusti

Alle 20-vuotiaiden nuorten tekemiä henkirikoksia ja niiden yrityksiä on kahtena viime vuonna ollut kaksin- jopa kolminkertainen määrä 20 vuoden takaisiin lukuihin verrattuna. Nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat myös raaistuneet.

Vajaan vuoden aikana suomalaisia järkytti erityisesti kolme surmatapausta, joissa menehtyi viisi ihmistä. Olihan kaikissa epäiltyinä nuoret, pääosin vielä alaikäiset pojat.

Vuosi sitten marraskuussa Imatralla surmatun Eveliina Lappalaisen tappajaksi nyt epäilty oli tekohetkellä 15-vuotias koulupoika. Keravan kesäkuisesta kahden miehen surmasta epäillyt pojat olivat tuolloin 17- ja 14 -vuotiaita - ja Lopen elokuisista Elise ja Martti Heinon murhista epäillyt 4 espoolaispoikaa 16-18-vuotiaita.

Alle 20-vuotiaiden nuorten tekemien henkirikosten ja niiden yritysten määrä on 20 vuoden takaisesta jopa kolmikertainen. Vuonna 1980 tapauksia oli 29, vuonna 2000 59 ja viime vuoden marraskuun loppuun mennessä nuorten tekemiä henkirikoksia ja niiden yrityksiä oli jo 98.

Viimeaikoina on selkeästi todettavissa että nuorten tekemät rikokset on raaistuneet. Sekin että teot kohdistuvat satunnaisesti valikoituihin uhreihin osoittaa jo mielestäni aikamoista raakuutta. Voidaan todeta, että ne henkilöt jotka joutuvat itse väkivallan kohteeksi ovat hyvin usein myös sitten tekijöinä, sanoo
Keskusrikospoliisin pääosaston päällikkö Jari Liukku.

Myös varhaisen syrjäytymisen ja lääkkeiden ja alkoholin sekakäytön arvellaan joissakin tapauksissa olleen nuorten surmatöiden taustalla.

- Yhteiskunnassa ylipäätään järjestäytynyt rikollisuus saa yhä vakavampia piirteitä. Se on tietysti toimintaa, josta nuoret saattavat hyvin herkästi ottaa mallia omaankin käyttäytymiseensä, jatkaa Liukku.

Sekä Keravan että Lopen surmista epäiltyjen mielentilatutkimusten tuloksia odotetaan muutaman kuukauden sisällä mutta niistä tuskin yksiselitteisiä syitä nuorten teoille löytyy.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 08.01.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.