Mainos

Nuortenleireillä varaudutaan myös ulkoisiin uhkiin

Norjan tapahtumat vaikuttavat vain vähän Ruotsissa keskiviikkona alkavaan partiolaisten jamboreehen. Partiolaisten kansainvälinen suurleiri pidetään suunnitellusti Ruotsissa 27.7.-7.8.2011.

Etelä-Ruotsissa pidettävälle leirille kokoontuu noin 38 000 partiolaista eri puolilta maailmaa.

Suomalaisten ryhmää johtava Johan Aaltonen kertoo, ettei suomalaisista kukaan ole peruuttanut osallistumistaan.

– Ja näin sen pitääkin olla. Ei kannata antaa pelolle sijaa, ja tämä on muutenkin aivan eri asia kun Norjan leiri.

Norjan leiri oli poliittisen järjestön nuorisotapahtuma, kun taas Ruotsin jamboreelle kokoontuu epäpoliittisen partiojärjestön jäsenkuntaa.

Johan Aaltonen kertoo, että Norjan tapahtumilla on toki vaikutuksensa Ruotsissa järjestettävään partiolaisten suurleiriin.

– Asian käsittelyyn leiriläisten kanssa on varauduttu ja henkistä tukea annetaan kaikin tavoin niille, jotka asiaa tahtovat käsitellä.

– Norjan tapahtumat varmasti myös heijastuvat avajaisten tunnelmaan, arvioi Aaltonen.

Turvallisuus on osa rutiinia

Jamboreen turvallisuusorganisaatiolla on koko ajan ollut tiiviit yhteydet paikallisiin viranomaisiin.

Suurleirin todennäköisimmät turvallisuusuhat ovat arkisia tapauksia kuten ruokamyrkytys tai tulipalo. Toki myös vakavan ja järjettömältä tuntuvan ulkoisen uhan mahdollisuutta on turvaorganisaatiossa puitu.

– On päivän selvää, että myös ulkoisiin uhkiin on varauduttava. Ulkopuolisen uhan todennäköisyys on pieni, mutta nykymaailmassa siihenkin varauduttava. Mutta tätä kaikkea on ajateltu jo paljon ennen perjantain tapahtumia, kertoo Johan Aaltonen.

Kaiken varalta on suunnitelmia, eivätkä Norjan tapahtumat ole suoraan sinällään vaikuttaneet leirin ulkoisiin järjestelyihin tai käytäntöihin.

Myös muilla leireillä käsitellään tapahtumia

STT:n mukaan Tanskassa viikonloppuna alkanut 4H-leiri kerää yhteensä 1200 nuorta eri pohjoismaista. Valtaosa heistä saapuu Norjasta.

Tulipaloja varten on harjoiteltu useasti, mutta ampuja herättää pelonsekaisia kysymyksiä siitä mitä tapahtuisi, jos sellainen pääsisi leirille.

Nuorten suurleireiltä löytyy päteviä auttajia, jos pelko tai ahdistus käy ylitsepääsemättömäksi. Näin uskovat sekä Suomen Partiolaiset että Suomen 4H-liitto.

Nuorimmillaan 14-vuotiaat irrottautuvat isästä, äidistä ja tutuista kuvioista juuri, kun turvallisuuden tunne on järkkynyt pahemman kerran. Osa vastuullisiin tehtäviin nimetyistä nuorista on itsekin vasta aikuisuuden kynnyksellä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.