Mainos

Nurmeksen vatsatautiepidemian syy selviämässä

Nurmes on kamppaillut rajun vatsatautiepidemian kourissa jo useita viikkoja. Taudin aiheuttajaksi on varmistumassa kaliki-virus, jonka epäillään päässeen myös vesijohtoverkostoon.

Viruksen pelätään levinneen myös vesijohtoverkostoon

Mahatauti sattui parhaimpaan hiihtolomakauteen ja se on näkynyt myös matkailukohteissa. Kansanterveyslaitoksen mukaan yleistyvä kaliki-virus on voimissaan monella muullakin paikkakunnalla.

Nurmeksen terveyskeskukseen on tullut satoja yhteydenottoja, mutta käytännössä jopa tuhannet ovat sairastuneet vatsatautiin. Mahatauti on hiljentänyt elämänmenoa Nurmeksessa jo kolmisen viikkoa. Ylioppilaskirjoitukset menivät monilta pieleen ja vielä useammalta turistilta hiihtoloma. Monet ovat myös peruuttaneet matkansa vatsataudin vuoksi ja yritykset ovat kärsineet tappioita. Pöpöjä on etsitty myös vesijohtoverkosta. Nyt viruksia yritetään tappaa klooraamalla verkostoa.

Kansanterveyslaitos vahvisti tänään, että ulostenäytteistä löytyi vatsatautia aiheuttava kaliki-virus. Vielä ei tiedetä onko virus myös vesijohtovedessä, mutta se on todennäköistä. Ensimmäisten arvioiden mukaan pöpö on saattanut päästä vesijohtoihin pintavesien kautta. On myös mahdollista, että pohjavesiin on päässyt jätevesiä. Tähän viittaavaa viemärivuotoa ei ole ainakaan vielä löydetty.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.