Mainos

Nurmijärven palo vei asukkailta kaiken: Perheet evakossa tuttavilla ja kunnan hätämajoituksessa

Viisi perhettä jäi eilen yhtäkkiä tulipalon jäljiltä ilman asuntoa Klaukkalassa Nurmijärvellä.

Sosiaali- ja terveysvastaava Erja Pentti Nurmijärveltä kertoo, että neljä perhettä löysi hätämajoituksen sukulaisten ja ystävien luota, yhdelle perheelle kunta järjesti majoituksen hotellista.

– Yleensä tällaisen jälkeen asiat lähtevät rullaamaan aika nopeasti jo seuraavana päivänä. Vaikka näillä ihmisillä ei välttämättä ole mitään muuta kuin vaatteet päällänsä, seuraavana päivänä vakuutusyhtiöt yleensä jo auttavat majoituksen suhteen eteenpäin, Erja Pentti sanoo.

Pentti ei tiedä tarkemmin, onko Nurmijärven tulipalossa asuntonsa menettäneillä ollut kotivakuutuksia. Kaikki tapahtui loppujen lopuksi muutamassa tunnissa, eikä raunioista jäänyt juuri mitään omaisuutta asukkaille.  

– Kyllä tällainen on aina hirveä shokki ihmiselle. Perheille tarjottiin jo eilen kriisiapua ja sitä on jatkettu tänään.

 Kriisiavun tarvetta arvioidaan Pentin mukaan jo nopeasti paikan päällä. Sitä jatketaan tarvittaessa kriisin jälkeisinä päivinä.

– Siinä tilanteessa, kun ihminen on ylipäänsä puhekykyinen, pystyy hän ottamaan apuakin vastaan. Kun on kyse perhekunnista, ihmisiä on parempi hoitaa kokonaisuutena perheittäin tai jopa isommissa kokonaisuuksissa, Pentti kuvaa.

 Hän ei itse ole tavannut tulipalossa kotinsa menettäneitä nurmijärveläisperheitä, mutta tietää työnsä puolesta kotinsa menettäneen ihmisen hädän.

– Kodin  ja kaiken itselle arjessa tärkeän menettäminen on valtava järkytys. Esimerkiksi joskus vasta myöhemmin saattaa huomata, mitä esimerkiksi valokuvien katoaminen elämästä merkitsee. Niiden myötä muistot menneestä ovat hävinneet ja se on kova paikka, Pentti kuvaa.

Nurmijärven kunta on lähettänyt perheille viestiä siitä, että kunta järjestää tarvittaessa lapsille koulukuljetuksen, kun lapsi on valmis palaamaan kouluun. Nurmijärveläiset ovat kokeneet syvää myötätuntoa perheitä kohtaan.

– Ensimmäisiä keräyksiä on aloitettu, jotta heille löytyisi arjen tarvikkeita. Sinänsä ihmiset ovat olleet todella nopeasti liikkeellä ja hienolla pelisilmällä mukana auttamassa, Pentti sanoo. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.