Mainos

Nykyiset raja-asemat eivät riitä kasvaville tavaravirroille

Venäjän tullin mukaan raja-asemien resurssit eivät riitä niiden kautta kulkevalle valtavalle tavaravirralle. Vaalimaalla rekkajono on venynyt tänään jälleen yli 50 kilometrin mittaiseksi.

Tavaraliikenteen huima kasvu Suomesta Venäjälle on suurin syy itärajan rekkajonoihin, arvioi Venäjän tulli.

Suomesta kulkee joka vuosi 220 000 rekkaa itänaapuriin. Viimeisen viiden vuoden aikana Luoteis-Venäjän tullin raja-asemilla liikenne on kasvanut viidenneksellä joka vuosi, ja kasvu jatkuu yhä. Arvioiden mukaan liikenne kasvaa kymmenellä prosentilla joka vuosi seuraavan vuosikymmenen ajan.

- Kasvavista tavaravirroista ei pystytä täysin selviytymään. Myös infrastruktuuri vanhenee, myöntää itärajan vastaisen Venäjän luoteisen tullihallinnon päällikkö Mihail Prokofjev.

- Yritämme laskea norsua pienestä portista, kun meidän pitäisi avata koko ovi.

Liikenteen kasvu yllätti täysin

Vielä kymmenen vuotta sitten kukaan ei pystynyt kuvittelemaan Venäjän valtavaa talouskasvua. Ongelmilta olisi vältytty, jos se olisi kyetty ennustamaan, Prokofjev sanoo.

Useisiin kymmeniin kilometreihin venyvät rekkajonot raastavat sekä kuljettajien että tienvarsien asukkaitten hermoja. Tullipäällikön mielestä kuljetuksissa tulisi siirtyä käyttämään enemmän muita väyliä kuin maanteitä.

- Käsittääkseni ratkaisu olisi, että kuljetukset jakautuisivat nykyistä tasaisemmin rautateille ja satamiin. Tietysti myös tullin toimintaa on kehitettävä, Prokofjev sanoo.

- Tällöin maarajoilla olisi vähemmän ruuhkaa eikä ympäristön asukkaille tulisi niin suurta haittaa. Myöskään rajaviranomaiset eivät joutuisi työskentelemään niin suuressa paineessa.

Paljon parannuksia suunnitteilla

Luoteis-Venäjän tullilla on monia suunnitelmia itärajan liikenneongelmien ratkaisemiseksi. Vaalimaan vastaisella Torfjanovkan raja-asemalla on suunnitteilla merkittävä saneeraus. Tieverkkoa aiotaan parantaa Imatran rajalta Viipurintielle, kuljettajille suunnitellaan uutta pysäköinti- ja palvelualuetta ja myös henkilökuntaa on tulossa lisää.

Helpotusta pitäisi tulla myös sähköisestä tullauksesta, jonka käyttöönotto on takellellut Venäjän tullissa.

- Sähköisellä ennakkoilmoituksella voisimme nopeuttaa tullin käsittelyä 11-12 minuuttiin, kun se nyt on reilut 20 minuuttia, Prokofjev sanoo.

Tullipäällikkö vakuuttaa, että rajanylityksen nopeuttaminen on mitä suurimmissa määrin myös Venäjän intresseissä.

-Ymmärrämme asian merkityksen. Tarkastan joka aamu, kuinka paljon autoja on jonossa ja paljonko niitä on selvitetty, Prokofjev sanoo.

- Jos Suomen puolella on näkemys, ettei asia kiinnosta meitä, niin se ei pidä paikkaansa.

Rekkaruuhkaa taas tänään Vaalimaalla

Rekkajono Vaalimaan tulli- ja raja-asemalle oli aamulla jo 50 kilometriä. Tiehallinnon mukaan rekkajono ulottui tiellä seitsemän Virolahdelta jo Haminan ja Kotkan välille Keltakallioon saakka.

Moottoritielle välille Rantahaka-Summa on perustettu tilapäinen rekkaparkki.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.