Mainos

Nykynuoret kiinnostuneempia politiikasta

Nuoret ovat entistä kiinnostuneempia politiikasta, ilmenee tuoreesta mielipidemittauksesta. Tutkimuksen perusteella 88 prosenttia nuorista uskoo, että äänestämällä voi vaikuttaa. Vain joka kuudesta 18-30-vuotiaasta piti itsestään selvänä, ettei äänestä.

Nuorten suhde politiikkaan on aiempaa avoimempi. Tämä näkyy siten, että nuorten käsitys politiikasta on muuttumassa. Politiikka ei ole nuorten mielissä ainoastaan edustuksellisten mekanismien kautta vaikuttamista, vaan laaja-alaista globaaleissa yhteisöissä toimimista.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että nuoriso on jakaantunut kahtia: toinen puoli suhtautuu politiikkaan ja vaaleihin myönteisesti ja toinen puoli nuorista osallistuu politiikkaan sangen niukasti. Yli puolet nuorista, 54 prosenttia, sanoo kuitenkin olevansa kiinnostunut politiikasta. Kiinnostuneiden määrä on kasvanut 14 prosenttiyksikköä vuodesta 1991.

Yksi kuudesta ei äänestä

Tiedot perustuvat Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan ja Nuorisotutkimusverkoston Suomen Gallupilla teettämään tutkimukseen, johon haastateltiin noin tuhatta 18-30-vuotiasta heti eduskuntavaalien jälkeen. 88 prosenttia nuorista on tutkimuksen perusteella sitä mieltä, että äänestämällä voi vaikuttaa.

Sopivan ehdokkaan löytäminen on nuorten mielestä helpompaa kuin sopivan puolueen löytäminen. Ehdokkaan ikä ja sukupuoli eivät kuitenkaan tutkimuksen mukaan olleet keskeisiä ehdokkaan valintaperusteissa. Viihde- tai urheilumaailman julkisuus ei nuorten omien arvioiden mukaan merkinnyt kovinkaan paljon äänestyspäätöksessä.

Vain noin yksi kuudesta 18-30-vuotiaasta piti itsestään selvänä, ettei äänestä. Edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten näin ajatteli noin neljännes.

Tulokset tukevat aiempia havaintoja siitä, että nuorten äänestämättömyys ei suuremmassa määrin ilmennä poliittista protestia. Pikemmin näyttää siltä, että äänestämättömyyden perimmäiset syyt johtuvat nuorten arkipäivän ja politiikan maailman suureksi koetusta etäisyydestä ja kohtaamattomuudesta, tutkimuksen laatijat arvioivat.

Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Nuora on vuodesta 1996 asti tehnyt selvityksiä alle 30-vuotiaiden nuorten äänestyskäyttäytymisestä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.