Mainos

Nyt Lahti tunnetaan muustakin kuin hiihtokisoistaan – Ku Klux Klan -kuva leviää maailmalla

Myös ulkomaiset lehdet ovat reagoineet Lahdessa viime yönä tapahtuneeseen iskuun.

Laajasti tapaus on huomioitu esimerkiksi Ruotsissa, jossa tapaus nousi  Expressenin nettisivujen etusivulle kuvan kanssa. Niin ikään esimerkiksi Dagens Nyheter, Aftonbladet ja Ruotsin yleisradio SVT uutisoivat tapahtuneesta.

Myös usea norjalaismedia, kuten Verdens Gang ja Norjan yleisradioyhtiö NRK uutisoivat Lahdessa iskuun osallistuneesta Ku Klux Klan-asuisesta mielenosoittajasta.

Myös ranskalaislehti Le Figaro ja virolaismedia eer.ee kertoivat aiheesta.

On Lahdesta kuultu aiemminkin. Vuonna 2013 yhdysvaltalainen vaihtoehtomedia The Vice julkaisi laajan kuvareportaasin elämästä Suomen Chicagossa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.