Mainos

Nyt puhuu lähes kolme kuukautta Helsinki-Vantaalla asunut slovakkimies

Slovakiasta kotoisin oleva Lubos Bačik on oleskellut Helsinki-Vantaan lentokentällä viime vuoden lopulta lähtien.

Mies on oleskellut lähes koko ajan terminaalien 1 ja 2 välisellä yhdyskäytävällä. Mukanaan hänellä ei ole muuta kuin urheilukassillinen tavaraa.

Slovakkimies saapui Lontoosta Helsinkiin joulunpyhien tienoilla, omien sanojensa mukaan 28.12.2011. Päivämäärä vahvistetaan myös poliisista.

Saksaa hatarasti puhuva Bačik kertoo yrittäneensä päästä Yhdysvaltoihin, mutta nämä aikeet on estetty. Hänen suunnitelmissaan on lähteä seuraavaksi Espanjaan. Miksi juuri sinne, sitä hän ei kerro.

– Täältä Helsingistä haluaisin jatkaa Madridiin, mutta minulla on rahaongelmia. Pankkitilini Slovakiassa on tyhjä. En tiedä miksi. Slovakian mafia ja tiedustelupalvelu ovat minusta kiinnostuneita.

Bačik on siis rahaton. Hän mainitsee erään rouvan antaneen hänelle ruokaa lentokentällä.

Miehen puheissa toistuvat sanat mafia, tiedustelupalvelu ja CIA. Hän ei halua tai osaa kertoa saksaksi, miksi arvelee näiden tahojen olevan hänestä kiinnostuneita. Bačik sanoo, että jokaisella lentokentällä on ollut aina enemmän ja enemmän mafian väkeä Slovakiasta ja Itävallasta hankaloittamassa hänen liikkeitään.

Ilman slovakin kielen tulkkia hän ei suostunut kertomaan syistä, joiden vuoksi hän asuu lentokentillä.

Tiedusteluihin omasta taustastaan ja tekemisistään Slovakiassa Bačik ei kerro juuri mitään. Hän sanoo olevansa kotoisin Trnavasta. Epäselväksi jää, mitä hän on Slovakiassa tehnyt tai onko hänellä esimerkiksi ammattia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.