Mainos

Kommentti: Nyt se alkaa – politiikan supersyksy!

Pidelkää hatusta kiinni! Nyt alkaa politiikan supersyksy, jonka päälle lasketaan politiikan taistelukentältä selvinneet ja sinne kaatuneet poliittiset sankarimme.

Eduskunta kokoontuu tiistaina syysistuntokaudelleen.

Maakuntien kansanedustajille on mukava juttu päästä ahdistavista kotioloista taas tärkeilemään pääkaupunkiseudun iltakuppiloihin, mutta siihen se ilo sitten jää: päätöksiäkin pitäisi tehdä ja ne eivät ole helppoja.

Syksyllä punnitaan näet poliittinen veri sekä hallitukselta että oppositiolta - ja varsinkin hallituspuolueiden kansanedustajilta.

Ihmeviisas ei tarvitse olla, kun ennustaa vaikeuksia varsinkin Perussuomalaisten parlamentaarisille herroille ja rouville.

Hallituksen pitäisi nimittäin ottaa kantaa tiistaina EU:n taakan jakoon pakolaiskriisissä. Suomeen tiettävästi kaavaillaan sijoitettavaksi 2400 turvapaikanhakijaa EU:n uudessa esityksessä. Se ei asiantuntijoiden mukaan tietenkään mihinkään riitä, vaan tänne odotetaan jopa 15 000- 30 000 turvapaikanhakijaa.

Persut ovat saaneet taatusti kuulla kesälomillaan - syystä - irvistelyä takin kääntymisestä Kreikan tukemisessa. Nyt  Timo Soinin ja kumppanien hallitusaikana pakolaispolitiikkakin kääntyy päälaelleen siitä, mitä puolue vaaleissa lupasi.

Keskiviikkona alkaa puolestaan budjettiriihi. Se järjestetään nyt poikkeuksellisesti pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa. Se takaa ainakin sen, etteivät toimittajat häiriköi jaloissa kuten Säätytalolla, missä riihi on aikaisemmin järjestetty.

Vaikka paikka (mikä riimi! -latojan huomautus) on Kesäranta ja säänkin on luvattu lämpenevän, kesäiset tunnelmat ovat muisto vain. Luvassa on kolkkoa loka-marraskuun tuulta, kun hallitus katsoo tulevaisuuteen. Työttömyys pahenee entisestään. Loimaan kassa ennustaa työttömyyden nousevan 11,5 prosenttiin. Talouskehitys on surkeinta Euroopassa.

Luvassa on kaikki ainekset myös hallituksen sisäiseen riitelyyn.

Viime viikolla Juha Sipilän (kesk.) hallitus esitteli kärkihankkeitaan, joiden riittävyyden kyseenalaistamiseksi ei tarvitse suuri kyynikko olla. Syyskuun loppuun mennessä pitäisi tulla tiedonanto, millä konsteilla hallitus suorittaa sisäisen devalvaation eli suomeksi sanottuna palkkojen suhteellisen alennuksen. Kyseessä on siis se kaatuneen yhteiskuntasopimuksen vaihtoehto.

Aina uudistuva ay-liike on jo ehtinyt torppaamaan kaikki julkisuuteen tullee esitykset. Jos kauppojen aukiolon jatkaminen on joillekin yleislakon aihe, pelottaakin ajatellakin, mitä esimerkiksi julkisen sektorin työajan pidennyksestä seuraisi. Olisihan se hirmuista, jos virkamiehiltä lähtisi seitsemäs lomaviikko! Aivan kauheata on myös arkipyhien siirto!

Emme unohda myöskään sote-ratkaisua, josta riitely on sopivasti lämpenemässä uudelleen.

Välikysymyksiä, joissa oppositio esittelee hallituksen mielestä pelkkiä näsäviisauksia, tulee riittämään.

Nyt on sitten paikallaan se Urho Kaleva Kekkosen kysymys: Onko maallamme malttia vaurastua?

Budjetista äänestetään joulun alla. Kunhan sinne päästäisiin...

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.