Mainos

OAJ: Koulun pitää saada puuttua – suurin vastuu kodilla

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen ottaa kantaa sastamalalaisen koulun saamaan oikeuskanslerin päätökseen. OAJ ei halua lisätä koulujen vastuuta ja velvoitteita. Sen sijaan oikeuksia pitäisi Lahtisen mielestä kirkastaa.

– Tässäkin tapauksessa, kun koulumatkalla on puututtu kiusaamiseen ja tupakointiin, niin olisi oikein, että koululla olisi oikeus puuttua näihin. Mutta ei missään nimessä velvollisuutta. Kyllähän kasvatusvastuu ensisijaisesti on kodilla, Lahtinen sanoo.

Lahtisen mielestä olisi mahdotonta, että koulun pitäisi pystyä valvomaan koulumatkoja.

– Emme voi mennä sellaiseen yhteiskuntaan, että joku seisoo koko ajan kadunkulmassa ja valvoo. Meidän pitää kasvatuksella saada kaikki kansalaiset käyttäytymään niin hyvin, että meillä on kaikilla täällä hyvä olla, ilman että mennään mihinkään valvontayhteiskuntaan. Puuttumisoikeus ja sen selkeytystä on tarpeen, Lahtinen sanoo.

Lahtinen muistuttaa, että yleensä vanhemmat myös ymmärtävät sen, etteivät kaikki lapset tule koulumatkalla toimeen keskenään. Ongelmista pitää Lahtisen mukaan pystyä keskustelemaan.

Lakimuutos?

OAJ on tehnyt koulunpuuttumiskeinoihin esityksen, jolla se toivoo, että lainsäädäntöä selkeytetään sen osalta, että koululla on oikeus puuttua esimerkiksi koulumatkoilla tapahtuvaan kiusaamiseen.

– Koulumatkalla tapahtuu kiusaamista, mutta siitä ei tule jälki-istuntoa. Niitä ei ole nykylainsäädännön mukaan oikeus käyttää koulumatkalla tapahtuneisiin asioihin. Mutta se ei poista sitä, ettei kotona voisi puuttua näihin asioihin ja käydä niitä läpi, Lahtinen sanoo.

Lahtisen mielestä olisi myös hyvä pohtia, voisiko jälki-istunnon aikana tehdä jotain hyödyllistä.

– Jos on tehnyt jotain ikävää, niin voisi joutua opiskelemaan, miksi se ei ole hyväksyttävää meidän yhteiskunnassa.

– Monet koulut käyttävät jo näitä kasvatuskeskusteluja jälki-istuntojen sijaan. Mutta se ei aina riitä, kun ajaudutaan sellaisiin tilanteisiin, että ne toistuvat. Niin silloin olisi syytä yhdistää jälki-istuntoihin valistusta, joka nyt kiellettiin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.