Mainos

OAJ: Lieksan-päätös muistutus muillekin kunnille

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on tyytyväinen Itä-Suomen lääninhallituksen äskeiseen päätökseen, jossa Lieksan kaupungin toteuttama opettajien lomautus todettiin lainvastaiseksi.

OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi sanoo, ettei päätöksen sisältö sinänsä yllättänyt, mutta hän pitää sitä tärkeänä muistutuksena kunnille, jotka suunnittelevat vastaavia säästöjä.

- Ainoa tapa noudattaa lakia on peruuttaa lomautukset, Kangasniemi toteaa.

Kangasniemi sanoo ymmärtävänsä kuntien talousvaikeuksia, mutta ei tapaa, jolla ne tässä asiassa suhtautuvat lakiin. Kangasniemen silmissä siinä on samantapaista ajattelua kuin se, että nälkä oikeuttaisi varastamaan. Lieksassa aiotuista lomautuksista on vielä kaksi kolmasosaa toteuttamatta.

Opettajajärjestön tietojen mukaan opettajien lomautuksia suunnitellaan edelleen Paraisilla, Laitilassa, Kolarissa, Savonrannassa ja Kullaalla. Kangasniemen mielestä on oletettavaa, että myös näissä kunnissa lopputulos on sama, jos lomauttamisiin mennään ja asia tutkitaan. Hän ihmettelee sitä, että kunnissa ylipäänsä mietitään opettajien lomautuksia, koska kaikki kuitenkin tietävät, että sellainen mitä todennäköisimmin on laitonta. Hän muistuttaa, että opetushenkilöstön lomautusten estäminen oli myös lähtökohtana, kun lakia taannoin muutettiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.