Mainos

OAJ: Lisäpanostus opetukseen toisi säästöjä

OAJ:n mukaan merkittävä osa koulunkäynnin ongelmista voitaisiin estää ennalta ja säästää tukitoimista, jos itse perustasta pidettäisiin parempaa huolta jo varhaiskasvatuksesta lähtien.

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtajan Erkki Kangasniemen mielestä kouluissa pitäisi lisätä lähiopetusta ja ohjausta erilaisten korjaavien toimien asemesta. Kangasniemen mukaan oppituntien määrän karsiminen ja ylisuuret opetusryhmät ovat kasvattaneet muun muassa oppilashuollon ja koulunkäyntiavustajien tarvetta.

- Merkittävä osa koulunkäynnin ongelmista voitaisiin estää ennalta ja säästää tukitoimista, jos itse perustasta pidettäisiin parempaa huolta jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Ryhmäkoon pitää olla kohtuullinen, jotta opettajalla olisi paremmat edellytykset paneutua yksittäisen oppilaan opiskelun tukemiseen, sanoi Kangasniemi tänään Kuopiossa. Lauantaina Kuopiossa alkavat Itä-Suomen opettajapäivät.

Kangasniemen mukaan myös kouluverkkoratkaisuja pitäisi harkita nykyistä enemmän oppilaan näkökulmasta.

Puheenjohtaja muistutti, että noin 15 prosenttia koulunsa päättävistä ei saavuta perusopetuksen tavoitteita. Lisäpanostus opetukseen ja ohjaukseen auttaisi koko ikäluokkaa opiskelussa ja elämässä eteenpäin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.