Mainos

Ohikulkija pelasti jäihin pudonneen oksan avulla Helsingissä

Helsingin pelastuslaitos kertoo saaneensa hälytyksen keskiviikkona 6.1. hieman kuuden jälkeen illalla kello jäihin pudonneesta henkilöstä Hevossalmen uimarannalla Itä-Helsingissä.

Tapahtumapaikalle lähetettiin seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä, joista ensimmäinen ehti paikalle 9 minuuttia hälytyksestä. Tätä ennen paikalle oli kuitenkin sattunut ohikulkija, joka oli kuullut jäihin pudonneen avunhuudot.

Henkilö oli ottanut rannasta apuvälineekseen puun oksan ja hän lähti avunhuutojen perusteella etsimään täysin pimeälle merenjäälle veden varaan joutunutta henkilöä. Pelastuslaitoksen neuvokkaaksi ja rohkeaksi suitsuttama maallikko sai nostettua veteen pudonneen ylös samaan aikaan, kun ensimmäinen yksikkö saapui rannalle ja jäihin pudonnut pääsi heti ambulanssiin hoidettavaksi.

Helsingin pelastuslaitos muistuttaa, että kovista pakkasista huolimatta meri on pääosin avoinna ja jäätilanne on edelleen huono Helsingin edustalla, eikä jää kanna monipaikoin ihmisen painoa. Jäille menemistä suositellaankin vältettäväksi.

Myöskään yksin jäälle ei pidä koskaan mennä, vaan vähintään yhden, mieluummin useamman henkilön kanssa, pelastuslaitos muistuttaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.