Mainos

Ohjelma: Yliopistoilta vähennetään 1 500 virkaa

Tuoreen opetusministerön tuttavuusohjelman mukaan yliopistosta aiotaan vähentää 1 500 virkaa vuoteen 2011 mennessä.

Yliopistoista aiotaan vähentää vuoteen 2011 mennessä yhteensä 1 500 virkaa. Luku määritellään tuoreessa opetusministeriön tuottavuusohjelmassa vuosille 2006-2010.

Ohjelman mukaan yliopiston tuottavuus paranee ja toiminnan laatu sekä vaikuttavuus vahvistuvat, kun korkeakoululaitoksen rakenteita ja toimintaa kehitetään.

Ohjelmassa kaavaillaan, että vapautuvista viroista muodostettaisiin niin kutsuttu virkapankki. Vapautuvien virkojen myötä säästyvät rahat voitaisiin sieltä kohdentaa tukemaan yliopistojen profiloitumista, painotettujen alojen vahvistamista sekä uusien kasvualojen kehittämistä ja huippututkimusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.