Mainos

Oho, mitä tulikaan kesäpäivänä juoduksi

Toimistotöissä oleva "Maija" huomasi juovansa kesällä päivittäin ainakin yhden lasillisen viiniä sekä oluen. Lomaa viettävä "Pekka" taas nauttii kesämökillään olutta laiturin nokassa, saunassa saunakaljat ja vielä illalla ruoan kanssa viiniä.

Moni muukin käyttää kesällä talvea enemmän alkoholia, mutta milloin runsastuneesta juomisesta pitäisi huolestua?

A-klinikkasäätiön johtavan ylilääkärin Pekka Heinälän mukaan alkoholin käytön lisääntyminen on lähtökohtaisesti aina huolestuttavaa.

– Loma-aika on pitkä aika repsahtamiseen. Erityisesti näin on ihmiselle, joka juo muutenkin paljon viikonloppuisin. Tällöin viikonloppujuominen voi laajentua viikolle, Heinälä varoittaa.

Välipäiviä suositellaan

Alkoholin ongelmakäytön riskiraja on naisilla viikossa 16 ja miehillä 24 annosta. Heinälän mukaan edes yhden keskioluen nauttiminen päivittäin ei ole kuitenkaan suotavaa.

– Jos juo joka päivä, kannattaa kysyä itseltään, miksi tekee niin. Viikkorajat ovat ehdottomia, ja niiden ylittämisestä seuraa terveysongelmia, kuten univaikeuksia, närästystä ja liikakiloja. Alkoholiin voi syntyä myös riippuvuus.

Janojuomaksi alkoholi ei sovi laisinkaan, sillä alkoholi lisää virtsan eritystä ja sen juominen kuivattaa.

Heinälä on huolissaan etenkin nuorten naisten alkoholinkäytöstä. Naiset ovat erityisen herkkinä alkoholin vaikutuksille, ja lisäksi nuoret naiset voivat olla raskaana.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.