Mainos

Oikeistojohtajat pääsivät sopuun viidestä talouskuri-ehdotuksesta

Euroopan oikeistopuolueet ovat saaneet Helsingissä sovittua viidestä keinosta, jolla EU:n talouskuria voidaan jatkossa parantaa. Oikeistolaisten EPP-puolueiden johto kokoontui neuvottelemaan niistä yhteisistä näkemyksistä, joilla oikeistopuolueet tämän kuun huippukokouksiin lähtevät.

Isäntänä toiminut valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi, että EU:n puoluekentän oikealla laidalla olevat puolueet haluavat, että jatkossa taloudellista tasapainoa euroalueella vahvistetaan. Jatkossa myös yksityissektorin on oltava paremmin mukana vastaamassa, jos talouskriisejä tulee.

Oikeistopuolueet haluavat myös tulevina vuosina lakipaketin paremmasta rahoitusmarkkinoiden vakaudesta ja kilpailukykyä vahvistavan paketin. Euroalueen ulkopuoliset maat voivat tulla näihin toimiin mukaan, jos haluavat.

EPP-kokous lähtee näillä yhteisillä näkemyksillä ensi viikon perjantain ja 24.-25. maaliskuun EU-huippukokouksiin, joissa asioista varsinaisesi päätetään. EPP:n keskustaoikeistolaisilla puolueilla on tällä hetkellä enemmistö unionin poliittisella kentällä, joten ryhmän painoarvo on suuri.

- Muistuttaisin, että tässä kokouksessa on keskusteltu avoimesti, mutta valtiot päättävät. Esitän täällä mielipiteitä, joita Suomen hallitus on ottanut, Katainen sanoi myöhäisillan tiedotustilaisuudessa.

Katainen vastasi näin siihen kritiikkiin, jota hotelli Kämpissä järjestettyä kokousta vastaan on sadellut: EU-johtajien tuottamisen Suomeen on nähty olevan vain vaalitemppu kokoomukselle.

Tosin yksi kokouksen supertähdistä eli Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi kokouksessa täysin avoimesti, että hän tuli ”auttamaan suomalaisia ystäviä”.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.