Mainos

Oikeuskansleri Fennovoima-kantelusta: Ei anna aihetta toimenpiteisiin

Oikeuskanslerinvirasto tiedottaa, ettei sille tullut Fennovoimaa koskeva kantelu anna aihetta toimenpiteisiin.

Kansanedustaja Hanna Halmeenpää (vihr.) ja Fennovoiman ydinvoimalahanketta vastustava Pro Hanhikivi -yhdistys jättivät 13. heinäkuuta oikeuskanslerille kantelun sekä työ- ja elinkeinoministeriön että Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toiminnasta.

Halmeenpää ja Pro Hanhikivi kritisoivat muun muassa ministeriön päätöstä antaa Fennovoimalle mahdollisuus täydentää rakentamislupahakemustaan ja määrätä yhtiön omistusta koskeva lisäselvitys ei-julkiseksi.

Kantelussa katsottiin, että tämä menettely rikkoi eduskunnan tahtoa, jonka mukaan yhtiön omistusta koskevien rakentamislupien edellytysten tulee täyttyä jo lupaa haettaessa.

Ratkaisun asiassa teki apulaisoikeuskanslerin sijainen Kimmo Hakonen.

– Apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi, että valtioneuvoston periaatepäätökseen kirjattu vaatimus kotimaisesta omistuksesta Fennovoima Oy:ssä ei ole itsenäinen laissa säädetty edellytys ydinvoimalaitoksen rakentamisluvan myöntämiselle, muotoiltiin tiedotteessa.

– Kyse on näkökohdasta, joka periaatepäätöksen tehneen valtioneuvoston näkemyksen mukaan tulisi ottaa huomioon.

Lisäksi ratkaisussa todettiin, että "oikeudellisesti ratkaiseva ajankohta on yleensä se hetki, jolloin tehdään päätös hakemuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä". Sen takia Fennovoiman täydennysmahdollisuus lupahakemukseen ei myöskään aiheuttanut tarvetta toimenpiteisiin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.