Mainos

Oikeuskansleri vaatii autoverolakiin perusteluja

Oikeuskansleri Paavo Nikula vaatii, että valtiovarainministeriö toimittaa eduskunnalle autoverolain esityksestä alun perin puuttuneet yksityiskohtaiset perustelut.

Puutteistaan huolimatta lakiesitys läpäisi aikaisemmin valtioneuvoston, kun pykälien eteenpäin saamista pidettiin yksityiskohtaisia perusteluja tärkeämpänä. Nikula vakuuttaa kuitenkin Uutispäivä Demarissa, ettei puutteita ole katsottu läpi sormien.

-Piti vain alistua. Sanoin kuitenkin ja tarkistin vielä, että niin myös tapahtuu, että yksityiskohtaiset perustelut saadaan valiokunnalle, joka voi panna ne mietintöönsä, jotta sitten kun laki on voimassa, ne ovat olemassa, kertoo Nikula.

Hallituksen esitys autoverolaiksi on eduskunnassa lähetetty käsiteltäväksi valtiovarainvaliokuntaan.

Yksityiskohtaiset perustelut ovat Nikulan mukaan tärkeitä paitsi eduskunnalle myös tuomioistuimille sitten, kun ne joutuvat lakia soveltamaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.