Mainos

Oikeuskansleri: Wallin ei ollut esteellinen

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan puolustusministeri Stefan Wallin (rkp) ei ollut esteellinen päättämään Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen teki kantelun oikeuskanslerille, koska Wallin on Uudenmaan Prikaatin killan valtuuskunnan jäsen.

Jonkka perustelee ratkaisuaan sillä, että joukko-osastokilta ei ole hallintolain esteellisyyssäännöksissä tarkoitettu asianosainen joukko-osastojen lakkuttamisasiassa. Jonkan mukaan Wallinin kuuluminen killan valtuuskuntaan ei ole voinut muodostaa tilannetta, joka olisi vaarantanut luottamuksen Wallinin puolueettomuuteen.

Esteellisyysasian lisäksi Oinonen ilmoitti kantelussaan, että Wallin olisi uhkaillut häntä verbaalisesti. Kantelun ja Wallinilta saamansa selvityksen perusteella Jonkka ilmoitti, että hänellä ei ole syytä epäillä Wallinin syyllistyneen rikoslaissa säädettyyn laittomaan uhkaukseen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.