Mainos

Oikeusministeri julkistaisi Stasi-listat

Oikeusministeri Johannes Koskinen kaipaa Supolta suomalaisista Stasi-yhteyshenkilöistä laadittuja listoja.

Oikeusministeri Johannes Koskinen haluaa, että suojelupoliisi selvittää eduskunnan perustuslakivaliokunnalle suomalaisista Stasi-yhteyshenkilöistä laadittuja listoja.

Koskinen sanoo Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan haastattelussa, että luottamukselliset tiedot voitaisiin poistaa julkisuuteen toimitettavasta kertomuksesta.

- Tietynlainen avoimuus on paikallaan. Koska listojen nimien on epäilty vuotavan julkisuuteen, voisi olla perusteltua selostaa tapausten kulku kokonaisuudessaan. Nimiä ei tarvitsisi kertoa, jos ne ovat listalla täysin perusteettomasti, Koskinen sanoo.

Ministeri ei usko, että Suomessa olisi tarvetta pestä poliittista likapyykkiä Neuvostoliiton ja Itä-Saksan ajoilta. Hän pitää kuitenkin tärkeänä sitä, että historian tapahtumista saadaan oikea kuva nyt eikä vasta 50 vuoden päästä, jolloin arkistot avautuvat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.