Mainos

Oikeusoppinut Ylestä: Laillista mutta ei todellakaan korrektia

Viestintäoikeuden tutkijatohtori Päivi Tiilikka ihmettelee MTV:n Uutisille Ylen tapaa käsitellä Silminnäkijä -ohjelmasta aiheutunutta kohua. Ohjelma väittää pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) saaneen lahjuksena puutavaraa taloonsa. Ylellä on asialle todistaja, joka on valmis todistamaan oikeudessa, mutta ei tulemaan julkisuuteen.

Näin painavassa asiassa kuin pääministerin syyttämisessä Tiilikka olisi toivonut Yleltä enemmän tietoja väitetystä lautakasasta. Hän kummastelee myös Ylen lausuntoa, jossa Yle toivoo Vanhasen haastavan ohjelman tekijät oikeuteen, jotta todistaja voisi todistaa väitteensä.

- Eihän se ihan hyvältä vaikuta, että esitetään väite, ei tarkkoja tietoja ajankohdista, tavaroista eikä summista ja väite on kuitenkin aika vakava. Eikä myöskään tarkempia tietoja lähteestä. Kun näin vakava asia on otettu esille, olisi mielestäni hyvä, että sen väitteet tueksi tuotaisiin faktoja esille.

- Kyllä nyt jonkinlaisia perusteita pitäisi pystyä esittämään. En halua suoraan ottaa Ylen menettelyyn kantaa, tämä on lehtimiehen etiikkaan kuuluva asia.

Tiilikainen huomauttaa että Yle on ihmisten mielestä melko luotettava, joten useampi ihminen varmasti miettii, että asiassa on jotain muuta.

- Menettelytapa on laillinen, mutta väitteen kohteenhan on yleensä aika mahdotonta todistaa, että hän ei ole tehnyt jotain. Väitteen esittäjä on se, jolla on ne kortit käsissään ja joka pystyy todistamaan, mihin väite perustuu.

Mikäli lautoja ei löydy, Yle on jonkinlaisen selityksen velkaa, Tiilikainen toteaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.