Mainos

Oikeustieteen tohtori: Suomessa tulkitaan lakia liian kirjaimellisesti

Lakia tulkitaan Suomessa liian sananmukaisesti.

Oikeustieteen tohtorin Päivi Tiilikan vastavalmistuneen selvityksen mukaan kirjaimelliset tulkinnat selittävät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tulleiden langettavien tuomioiden suuren määrän. Suomi on saanut nuhteita erityisesti sananvapauden rajoittamisesta.

- Suomen lainsäädäntö olisi mahdollistanut sananvapausmyönteiset ratkaisut tapauksissa, joista ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle langettavan päätöksen, Päivi Tiilikka sanoo.

Tiilikan mukaan Suomessa ei osata olla luovia ja soveltaa ratkaisulinjoja. Toisaalta hän myös toteaa, että ihmisoikeustuomioistuinten päätökset voivat riippua siitä, ketkä sen jaostossa sattuvat kulloinkin olemaan.

EIT on tänä vuonna toukokuun loppuun mennessä antanut Suomelle 12 langettavaa tuomiota. Määrä on suuri, sillä esimerkiksi Norjalla tuomioita on viisi ja Ruotsilla kaksi.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) arvelee, että Suomea on kohdeltu ihmisoikeustuomioistuimessa "aika vaativin kriteerein".

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.