Mainos

Oikeutta Eläimille: Vanhasen vihjailut perättömiä

Oikeutta Eläimille ry tyrmää pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kirjoituksen kohua herättäneiden turkiseläinkuvien alkuperästä.

Vanhanen sanoo nettipäiväkirjassaan, että turkistarhakuvat olisi kuvattu tarhojen sairasosastoilla. Oikeutta Eläimille –yhdistys pitää väitteitä perättöminä.

- Ihmisiä eniten järkyttäneet kuvat esittävät eläimiä, joita ei ole eristetty millekään sairasosastolle. Vammautuneita eläimiä on ollut eri puolilla varjotaloja, eivätkä ne ole olleet yksin häkeissään, kertoo Noora Mäkilä Oikeutta Eläimille –yhdistyksen tiedotteessa.

– Lisäksi monissa tapauksissa sairaudet ovat selvästi olleet pitkään hoitamattomina. Tarhaajien oma liittokin on tuominnut näiden eläinten pitämisen hengissä. Tästä näkökulmasta Vanhasen kommentit ovat erittäin kummallisia.

Mäkilän mukaan videoilta käy ilmi, että eläimet ovat olleet sairaana pitkän ajan, usein jopa kuukausia.

- Esimerkiksi yhtä silminnähden sairasta uroskettua kuvattiin kolme kertaa. Ketun pää oli kallellaan sairauden vuoksi ja sen silmät ja suu olivat tulehtuneet. Tämän ketun tila ei ollut kohentunut lainkaan neljän kuukauden aikana

Oikeutta Eläimille –yhdistyksen mukaan pahimmat ongelmat tarhoilla eivät kuitenkaan ole yksittäiset sairaudet, vaan virikkeetön kasvuympäristö ja ahtaat häkit. Lisäksi monet sairaudet johtuvat juuri huonoista kasvatusoloista.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.