Mainos

Oinonen syyttää Kataista koplaamisesta

Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen syyttää pääministeri Jyrki Kataista koplaamisesta. Oinonen vertaa Kataisen toimintaa Himasen tulevaisuusselvityksen tilaamisessa entisen ministerin Kauko Juhantalon toimintaan niin sanotussa SKOP-jutussa.

– Pääministeri Jyrki Katainen antoi Suomen Akatemian ymmärtää, että jos he ryhtyvät rahoittamaan pääministerin tilaustutkimusta Pekka Himaselta, valtio suhtautuu vastineeksi suopeasti Suomen Akatemian tutkimusrahoitustarpeisiin. Tässä on kyse koplauksesta puhtaimmillaan, eikä mistään muusta, Oinonen sanoo eduskuntakeskustelussa.

Oinosen mielestä asia ymmärrettiin Suomen Akatemiassa näin, vaikka Katainen asiaa suoraan sanonut.

– Pekka Himanen ei ollut passiivisesti odottamassa almuja Kaliforniassa, vaan hän soitteli Suomen Akatemian virkamiehille ja vihjaili pääministeristä, joka odotteli mukavia uutisia Suomen Akatemiasta.

Oinosen mielestä tiedehallinnon keskeisin elin laitettiin maksamaan 700 000 euroa tutkimuksesta, joka ei olisi läpäissyt Akatemian omia valintakriteereitä.

Eduskunta äänestää loppuviikosta pääministeri Jyrki Kataisen luottamuksesta Oinosen aloitteesta. Oinonen vei asian eduskuntakäsittelyyn vastoin perussuomalaisten ryhmän tahtoa.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) kannattaa Oinosen epäluottamuslausetta Kataiselle.

– Pääministeri on rakentanut kavereilleen ohituskaistan, jota pitkin pääsee ohi normaalien hakumenettelyiden ja kilpailutuksen. Tällainen menettely ei sovi Suomeen, vaan johonkin banaanitasavaltaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.