Mainos

Ojalaa houkutellaan vasemmistoliiton puheenjohtajakisaan

Puolueen varapuheenjohtaja Minna Sirnö on ilmoittanut tukevansa Outi Ojalaa puheenjohtajaksi.

Kansanedustaja Outi Ojala halutaan mukaan vasemmistoliiton puheenjohtajakisaan. Ojala ei toistaiseksi ole vahvistanut omia aikeitaan. Hän kertoo harkitsevansa asiaa.

Puolueen varapuheenjohtaja Minna Sirnö ilmoitti tänään tukevansa Ojalaa uudeksi puheenjohtajaksi. Samalla Sirnö kertoi, ettei itse ole lähdössä tavoittelemaan puoluejohtajan paikkaa.

Vasemmistoliitto valitsee uuden puheenjohtajan tehtävästä eronneen Suvi-Anne Siimeksen tilalle ylimääräisessä puoluekokouksessaan 13. toukokuuta.

Puheenjohtajan paikkaa tavoittelemaan ovat toistaiseksi ilmoittautuneet vasemmistonuorten ex-puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, kuopiolainen kansanedustaja Erkki Virtanen sekä kemijärveläinen kansanedustaja Markus Mustajärvi. Huomenna joukkoon liittyy eduskuntaryhmän puheenjohtaja Martti Korhonen ja sunnuntaina näillä näkymin myös puoluevaltuuston puheenjohtaja Katja Syvärinen.

(MTV3-STT)

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.