Mainos

Oletkos tunkenut tätä korviisi? Huuhaata, sanoo Skepsis

Skepsis ry on myöntänyt vuoden 2012 Huuhaa-palkinnon Valkee Oy:lle. Oululaisyritys tunnetaan kirkasvalokuulokkeiden kehittäjänä ja valmistajana.

Palkinto myönnettiin "ansiokkaasta heikosti tutkitun terveystuotteen markkinoinnista".

Skepsiksen mukaan Valkee Oy on markkinoinut tuotettaan tehokkaana apuna terveyteen ennen kuin väitteiden tueksi on ollut tieteellisesti vakuuttavia tutkimuksia.

Kirkasvalokuulokkeita markkinoidaan muun muassa näin: "Valkee tuo valon lyhyintä tietä suoraan aivoihin. Siksi se ennalta ehkäisee ja poistaa kaamosmasennusta ja pimeän ajan oireita. Kokeile itse – jo 8 minuuttia päivässä riittää."

Yhdistyksen mukaan tuotetta on myös markkinoitu yli Valviralle rekisteröidyn käyttötarkoituksen. Tuotetta mainostetaan muun muassa mielialan vaihteluihin, masennukseen, uniongelmiin sekä lentomatkustajan vuorokausirytmin siirtämiseen.

Skepsis ry on vuonna 1987 perustettu tieteellinen yhdistys. Yhdistyksen tarkoitus on edistää kriittistä ajattelua, tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta sekä edistää kiisteltyjen tai erityisen poikkeuksellisten väitteiden tieteellistä tarkastelua.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.