Mainos

Oli sukupuuton partaalla - uhanalaisen linnun kanta elpymässä

Sukupuuton partaalla olleen kiljuhanhen kanta on elpymässä.

Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan kiljuhanhia on tänä vuonna laskettu Suomessa yli viisikymmentä yksilöä. Kymmenen vuotta sitten niitä havaittiin laskennoissa kuusi.

Kanta on kasvanut melko tasaisesti viime vuosina.

Kiljuhanhet lasketaan joka kevät Oulun seudulla Liminganlahden ja Hailuodon merenrantaniityillä. Kaikki pohjoismaiset kiljuhanhet pitävät siellä välipysähdyksen muuttomatkallaan kohti Norjaa. WWF:n mukaan 1910-luvulla pysähdykselle kerääntyi vuosittain 10000 kiljuhanhea.

Vaikka pohjoinen kiljuhanhikanta on ollut kuolemassa sukupuuttoon, maailmanlaajuisesti kiljuhanhia on noin kolmisenkymmentätuhatta.

Kiljuhanhea uhkaavat muun muassa metsästys, merenrantaniittyjen umpeenkasvu ja tuulivoimalat.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.