Mainos

Öljynpäästömaksu ei hillinnyt saastutusta

Öljynpäästömaksu otettiin käyttöön huhtikuun alussa. Siitä huolimatta päästöjä on havaittu Suomen merialueilla saman verran kuin ennenkin.

Keväällä käyttöön otettu öljynpäästömaksu ei ole vähentänyt laivojen laittomia päästöjä Suomen merialueilla. Helsingin Sanomat kertoo, että öljypäästöjä on havaittu alkuvuonna 30, suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

- Vaikka Itämerelle tuleville aluksille tiedotetaan päästömaksuista, tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä on edelleen, sanoo Risto Jääskeläinen Rajavartiolaitokselta.

Rajavartiolaitos voi määrätä maksun heti kun öljypäästö mereen havaitaan. Maksun summa voi kohota satoihin tuhansiin euroihin.

Tähän mennessä vain yhdelle alukselle on määrätty päästömaksu. Se oli suuruudeltaan 8000 euroa.

Helsingin Sanomien mukaan mereen päässyt öljy on tavallisesti pilssivettä tai tankkien pesuvettä. Suurin päästöalue on Suomenlahdella. Etelämmässä pelätään, että laivat alkavat laskea vesiään Viron alueelle, jos Suomen Rajavartiolaitos tiukentaa valvontaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.