Mainos

Öljypäästöjen määrä kasvanut Suomessa

Suomen merialueille kulkevien laivojen öljypäästöjen määrä on kasvanut ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella. Yli puolet päästöistä havaittiin Suomenlahdella.

Suomen valvontalentokoneet havaitsivat viime vuonna yhteensä 48 öljypäästöä. Lukumäärä on 12 enemmän kuin vuonna 2004. Päästöjen määrä kasvoi ensi kertaa 2000-luvulla.

Yli puolet havaituista päästöistä löytyi Suomenlahden alueelta ja kaksi Pohjanlahdelta. Öljypäästöjä valvovat Rajavartiolaitoksen kaksi Dornier-lentokonetta, jotka on varustettu öljypäästöjen valvontaan sopivilla laitteilla. Koneet lensivät viime vuoden aikana valvontalentoja yli 600 tuntia. Valvontaa on parannettu satelliittikuvilla.

Viime vuonna valvonnassa käytettiin 60 satelliittikuvaa. Viime vuonna öljypäästöihin liittyvää lainsäädäntöä kehitettiin.

Helmikuussa tuli voimaan laki Suomen talousvyöhykkeestä. Nyt Suomen lakia sovelletaan koko valvonta-alueeseen, mikä tarkoittaa, että talousvyöhykkeellä öljypäästöön syyllistynyt alus joutuu vastuuseen suomalaisessa oikeusistuimessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.