Mainos

Olli Rehn harkitsee yhä presidenttiehdokkuuttaan

EU-komissaari Olli Rehn (kesk) harkitsee edelleen ryhtymistään keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Rehn sanoo olleensa niin kiinni EU:n talousasioissa, ettei ole pystynyt rauhassa pohtimaan ehdokkuutta. Hän korostaa arvostavansa presidentin tehtävää korkealle perustuslain muutoksesta huolimatta.

Presidentillä on yhä merkittävää ulkopoliittista valtaa ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, Rehn sanoi Mikkelissä järjestetyn Päämajasymposiumin yhteydessä.

Presidenttipelissä on nyt mukana kolme nimeä: Odotetuin ilmoitus tuli presidenttigallupeja johtavalta kokoomuksen Sauli Niinistöltä, joka kertoi viime viikolla lähtevänsä mukaan kisaan. Vihreät puolestaan on valinnut presidenttiehdokkaakseen kansanedustaja Pekka Haaviston.

Keskustasta halukkuutensa presidenttipeliin on jo aiemmin ilmaissut konkari Paavo Väyrynen.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.