Mainos

Olli Rehn talouden valonpilkahduksesta: ”Ei tällä vielä kuuhun mennä”

Elinkeinomisteri Olli Rehn vieraili MTV:n Huomenta Suomessa puhumassa muun muassa pakolaistilanteesta, suomalaisen työelämän leikkauksista ja ydinvoimasta. 

Hallitus tekee tänään päätöksen ydinjätteen loppusijoituksesta Eurajoen Olkiluotoon. Päätös koskee Posivan hakemusta rakentaa kapselointi- ja loppusijoituslaitos käytetylle ydinpolttoaineelle.  

Ministeri Rehn pitää asiasta tiedotustilaisuuden myöhemmin tänään. 

Vääntöä on käyty siitä, sijoitetaanko myös Fennovoiman jätteet samaan onkaloon. 

– Tänään lupa tullaan varmaankin myöntämään siinä muodossa kuin se on valtioneuvostolle esitetty. Fennovoiman pitää ensi vuonna antaa esitys siitä, millä tavalla se tulee ratkaisemaan ydinjätteen loppusijoituksen. Eli löytääkö se yhteisen ratkaisun Posivan kanssa vai jonkin muun ratkaisun. Rehn sanoo. 

Ydinenergialaki mahdollistaa jopa yhtiöiden pakottamisen yhteistyöhön. Neuvotteluratkaisu olisi kuitenkin ensisijainen.

 

Taloudessa tasapainottumista

Tuoreen tilaston mukaan Suomen teollisuustuotanto kasvoi prosentin viime vuoden syyskuuhun verrattuna. Tämä katkaisi yli kaksi vuotta jatkuneen laskun. 

– Ei tällä vielä kuuhun mennä, mutta se on myönteinen merkki, että taloudessa on havaittavissa vakautumista. Nyt on tärkeää, että pääsemme koko taloudessa pysyvän kasvun uralle. Tämän takia neuvotteluita kilpailukyvyn parantamisesta käydään. 

Ruotsi päätti aloittaa väliaikaset rajatarkastukset pakolaiskriisin hillitsemiseksi, mitä Rehn pitää ymmärrettävä ratkaisuna. 

– Se kertoo, miten mittavaksi ongelma on paisunut, kun Ruotsikin joutuu siihen turvautumaan. Historian valossa tämä voi olla yllättävää, mutta ei suhteessa siihen, minkälaiset paineet Ruotsiin on kohdistunut. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.