Mainos

Oluen ravintosisältö merkitään etiketteihin

Olutpullojen etiketteihin aletaan merkitä juoman ravintosisältö.

Merkinnässä kerrotaan, kuinka paljon energiaa, proteiineja, hiilihydraatteja ja rasvaa tuote sisältää.

Panimoliiton jäsenyritykset ottavat merkinnät käyttöön vuoden 2010 loppuun mennessä kaikissa miedoissa alkoholijuomissa. Liittoon kuulumattomien valmistajien tuotteisiin merkintöjä ei tule. Niitä on kuitenkin vain pieni osa Suomessa myytävissä oluista.

Panimoliitto vastusti alkoholijuomiin suunniteltuja varoitustarroja, mutta ryhtyy nyt vapaaehtoisesti merkitsemään pakkauksiin tietoja ravintosisällöstä.

- Se, että alkoholinkäyttö saattaa vaarantaa terveyden, ei ole kenellekään mikään uutinen. Kalorimäärä sen sijaan on mielestämme kuluttajalle olennainen tieto, sanoo Panimoliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Elintarvikeasetuksen mukaan ravintosisältömerkintä on pakollinen vain sellaisissa alkoholijuomissa, joista esitetään myynnin yhteydessä jokin ravitsemuksellinen väite. Tällaisia ovat muun muassa light-juomat ja gluteenittomat oluet.

Euroopan parlamentissa pohditaan parhaillaan alkoholijuomien ravintosisältömerkintöjen tekemistä pakolliseksi. Käsittely on kuitenkin vielä kesken ja lopputulos avoin.

Hanoissa virtaa B-vitamiinia

Pullo keskiolutta sisältää noin 120 kilokaloria. Kalorimäärä on lähellä esimerkiksi maidon tai tuoremehun kalorimäärää. Lihottaako siis olut?

-Oluen määrä täytyy suhteuttaa muuhun ravitsemukseen, sanoo professori Silja Home valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n Panimolaboratoriosta.

Homeen mukaan oluessa on hyvin B-vitamiineja sekä maltaasta ja humalasta saatavia luontaisia antioksidantteja. Esimerkiksi iso tuopillinen täyttää lähes viidesosan päivittäisestä B3-vitamiinin tarpeesta.

Lisäksi olut sisältää natriumia, kaliumia, magnesiumia ja piitä. Home kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan saksalaismiesten piin lähteistä tärkein on olut. Naisilla ohi kirii banaani.

Ravitsemuksellisesti oluessa on hyvää myös sen mietous. Home muistuttaa, että olutta on saatavissa myös alkoholittomana. Tällöin terveyshyödyistä pääsee nauttimaan, mutta liiallisen alkoholinkäytön riskiä ei ole.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.