Mainos

Olvi-säätiöltä ennätyslahjoitus Lastensairaalalle

Olvi-säätiö lahjoittaa Uuden Lastensairaalan rakentamiseen 2 miljoonaa euroa.

Olvi-säätiön lahjoitus on tähän asti suurin yksittäinen Uudelle Lastensairaalalle tehty lahjoitus. Se on samalla myös suurin Olvi-säätiön tekemä lahjoitus kautta aikojen.

Olvi-säätiö perustelee lahjoitustaan näkemyksellä, jonka mukaan yksi kansakunnan sivistyksen tunnusmerkeistä on sen suhtautuminen lapsiin.  

– Kun Suomessa on Arvo Ylpön kautta luotu yksi maailman parhaista lastenhoitojärjestelmistä, tätä perintöä ei saa vaarantaa pikkupolitikoinnilla, säätiön hallituksen puheenjohtaja Paavo Jauhiainen toteaa säätiön tiedotteessa. 

Lastensairaala tukiyhdistyksen ja säätiön puheenjohtaja Anne Berner pitää juuriltaan itäsuomalaisen Olvi-säätiön lahjoitusta hyvänä muistutuksena lastensairaalan kansallisesta mandaatista.

Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeen tukiyhdistyksen varainhankinnan tavoitteena on kerätä 30 miljoonaa euroa. Olvi-säätiön lahjoituksen myötä kasassa on 26,6 miljoonaa euroa.

Sairaalan suunnittelutyö on jo täydessä vauhdissa ja rakentamisen on määrä alkaa ensi vuodenvaihteessa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.