Mainos

Olympiastadionin katosta kansainvälinen suunnittelukilpailu

Helsingin olympiastadionin itäkatsomon kattamisesta järjestetään kansainvälinen suunnittelukilpailu. Katoksen alustava kustannusarvio on 8,4 miljoonaa euroa. Stadion-säätiön puheenjohtaja Erkki Aurejärvi kertoo, että alustavien lupausten mukaan kaupunki maksaa summasta puolet ja valtio puolet. Itäkatsomon tulee olla valmis kesäkuussa 2005 ennen yleisurheilun maailmanmestaruuskisoja. Rakentaminen on aloitettava vuotta aiemmin.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.