Mainos

Oma etu houkuttaa nuoria äänestämään

Tutkimuksen mukaan nuoret eivät äänestä velvollisuudesta. Äänestyspäätökseen vaikuttavat vahvimmin erilaiset asiakysymykset.

Nuoret houkuttaa vaaliuurnille oma tai lähimmäisten etu. He saattavat myös äänestää tukeakseen määrättyä yksittäistä asiaa.

Tiedot selviävät Nuorten Suomi 2001 -tutkimuksesta, joka julkistettiin tänään Helsingissä. Tutkimuksen mukaan nuoret eivät äänestä velvollisuudesta, vaan äänestyspäätökseen vaikuttavat vahvimmin erilaiset asiakysymykset. Politiikaksi koettuja asioita pidetään kiinnostavina, toisin kuin puolueita ja poliitikkoja. Noin 66 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista on ilmoittanut äänestävänsä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa.

Äänestämisestään epävarmoja on noin neljännes, ja äänestämättä aikoo jättää kahdeksan prosenttia. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n ja Suomen Kuntaliiton tutkimukseen vastasi noin 4000 18-26-vuotiasta nuorta viime syksyn aikana.

(STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV:n tietosuojakäytännöt uudistuvat. Jatkaaksesi Palveluiden käyttöä, pyydämme sinua perehtymään Tietosuojakäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.
MTV käyttää Palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään evästekäytäntöömme, joka on luettavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.