Mainos

Omaiset lupaavat vihjepalkkion jäljettömiin kadonneesta Mikasta

Omaiset lupaavat palkkion loka-marraskuun vaihteessa kadonneen Mika Oinosen löytymiseen johtavasta vihjeestä.

Vuonna 1981 syntynyt saarijärveläismies oli juhlimassa lauantai-iltaa kavereidensa kanssa ravintola Seurahuoneella Saarijärvellä 31. lokakuuta. Ravintolassa annettiin valomerkki kello 3.30. Sen jälkeen Oinosesta ei ole saatu varmoja havaintoja.

Sunnuntaina lähipiiri kävi etsimässä Oinosta keskustan alueelta ja kotimatkan varrelta. Seuraavana päivänä miehestä tehtiin katoamisilmoitus ja poliisi alkoi tutkia juttua.

Silminnäkijähavaintoja saatu suljettua pois

Poliisi alkoi tehdä välittömästi katoamisen jälkeen etsintöjä keskustan alueella sekä naarata vesistöjä. Mitään ei kuitenkaan ole löytynyt.

Vesistöt jäätyivät tänä vuonna aikaisin ja naaraukset oli lopetettava aikaisin marraskuussa.

MTV3 uutisoi Oinosen mystisestä katoamisesta ensimmäistä kertaa marraskuun lopulla. Uutisen jälkeen poliisi on saanut ainoastaan suljettua pois epävarmoja silminnäkijähavaintoja kadonneen liikkeistä pääteiden varsilla. Itse Oinosta ei vaikuta kukaan nähneen.

- Mitään uusia vihjeitä ei ole saatu, vahvistaa tapauksen tutkinnanjohtaja Reima Rossi Keski-Suomen poliisista MTV3:n uutisille.

Ainoa epävarma silminnäkijähavainto on Saarijärven taksiaseman kulmalta, jossa Oinonen olisi ollut aamuyöstä seisoskelemassa. Yksikään taksi ei kuitenkaan muista nähneensä Oinosta.

Miksei kukaan nähnyt?

Omaiset pyytävät vihjeitä Saarijärven poliisille tai paikallislehtien toimitukseen.

- Tärkeitä ovat tiedot Mikan liikkeistä, mahdollisesta seurasta ja keskustelukumppaneista sekä puheenaiheista puoli neljän jälkeen, vetoaa Oinosen tyttöystävä saarijärveläisiin.

Saarijärvi on noin 11 000 asukkaan kaupunki Keski-Suomessa. Paikalliset tuntevat toisensa ja Oinosen kerrotaan olleen varsin tunnettu ja pidetty hahmo paikkakunnalla. Valomerkin aikaan keskustassa oli liikkeellä runsaasti väkeä.

Omaisten raskas joulu

Poliisin mukaan ei ole syytä epäillä, että Oinonen olisi kadonnut omasta tahdostaan. Katoamista ennen ei ole riidelty. Tutkinnanjohtaja kuvaa Oinosta tavalliseksi, työssäkäyväksi mieheksi.

Oinosen tyttöystävän mukaan omaiset ovat viettäneet elämänsä raskaimman joulun.

Kadonneen vanhemmille viime vuosi oli erityisen rankka. Perheen nuorempi lapsi, Mika Oinosen pikkusisko, kuoli alkuvuonna vaikeaan sairauteen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.