Mainos

Omaiset vierailivat turmapaikalla - ”Tuska on käsin kosketeltava”

Jämijärven lentoturmassa kuolleiden omaisia vieraili tänään aamupäivällä turmapaikalla. Maastosta palanneet omaiset olivat silminnähden järkyttyneitä.

Turmapaikalta pois kävellyt pariskunta kieltäytyi STT:n haastattelupyynnöstä kohteliaasti. He myös pyysivät, ettei heitä kuvattaisi.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Ismo Aaltonen tapasi onnettomuudessa menehtyneiden omaisia jo sunnuntaina.

-Ei kohtaaminen siitä voi oikein vaikeammaksi mennä. Tuska oli käsin kosketeltava, Aaltonen kuvaili.

Kone putosi noin kahden kilometrin päähän länteen Jämin lentokentästä, Hämeenkankaan maastoon. Alue on Puolustusvoimien harjoitusmaastoa.

Näky turmapaikalla oli karmea. Paikalla oli turmakoneen hiiltynyt runko, hiiltynyttä maastoa ja puita.

Lähimaastossa oli koneen kappaleita, muun muassa siipi. Lähistöllä oli myös turmassa selviytyneiden laskuvarjoja.

Aluetta vartioimassa on ollut varusmiehiä Niinisalon varuskunnasta.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.