Mainos

Omaishoitaja Nina Mikkonen: Jaksamista ei ajattele tällaisessa tilanteessa

Jopa 14 000 suomalaista saa vuosittain aivoinfarktin, josta toipuminen on pitkäaikainen prosessi. Yksi toipujista on mediapersoona Timo T.A. Mikkonen.

Vielä viime vuoden lopulla Timo T.A. Mikkosen ennusteet olivat heikot. Kallonpohjavaltimotukos ja sen jälkeiset aivoinfarktit veivät Mikkosen useaan otteeseen kriittiseen tilaan. Alkuvuodesta mies kuitenkin jaksoi jo istua tunnin pätkiä.

Nyt Timo T.A.Mikkonen opettelee uutta arkea perheensä kanssa kotona Myrskylässä, sillä hän pääsi kotihoitoon viime viikolla.

Usein aivoinfarktipotilaan tila kohenee kotihoidossa. On kuitenkin selvää, että perheen arki muuttuu täysin.

– Tällaiset tilanteet tulevat silmänräpäyksessä ja niihin on vaan sopeuduttava. Kun ihminen sairastuu, se koskettaa valtavaa määrää ihmisiä siinä ympärillä, omaishoitajana toimiva vaimo Nina Mikkonen kertoo Huomenta Suomi -ohjelmalle.

– Jaksamista ei ensimmäisenä ajatella tällaisessa tilanteessa, kyllä toisen tarpeet menevät omien edelle. Meillä käy paljon terapeutteja, joiden kanssa suunnitellaan, miten Timon kotihoito jatkuu.

Aivoinfarktista toipuminen on pitkä prosessi. Nina Mikkonen muistuttaa, että omaishoito ei ole mitään kahdenkeskistä kahvittelua.

– Kuntoutusta on tärkeä jatkaa, jotta ei tule takapakkeja. Se kyllä käy työstä ja sen tietää jokainen, joka omaishoitajaksi ryhtyy, Mikkonen sanoo.

Hän uskoo, että pariskunnan pienet pojat ja lemmikkikoira auttavat Timo T.A. Mikkosta toipumaan.

– Tällaiset asiat pitävät elämässä kiinni. Ne pistävät ajatukset siihen hetkeen eikä toipujalla ole aikaa miettiä sitä, mikä tilanne on.

Katso omaishoitaja Nina Mikkosen haastattelu: (Huomenta Suomi 2.5.2012)

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma on seurannut Mikkosen toipumista ja oli mukana suuria tunteita nostattaneessa kotiinpaluussa. Mikkosten tarina 45 minuuttia -ohjelmassa MTV3-kanavalla tänään klo 20.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.