Mainos

Omaishoito säästää yhteiskunnalle miljoonia

Arviolta yli 10.000 laitospaikkaa jää vuosittain vapaaksi omaishoitajien työpanoksen ansiosta. Omaishoitojärjestelmän on laskettu säästävän yhteiskunnalle vuosittain runsaat 200 miljoonaa euroa.

Lammin kunnassa omaishoitajaksi ryhtyi itse kunnanjohtaja. Kantahämäläisen Lammin kunnan johtaja Tapio Tuominen jäi vuodenvaihteessa vuorotteluvapaalle ja muutti Varsinais-Suomeen Kosken kuntaan hoitamaan 89-vuotiasta äitiään ja 94-vuotiasta isäänsä. - Nyt, kun he ovat iäkkäitä ja ovat hoitaneet itsensä tähän saakka, niin siinä tuli ajatus, että on minunkin aika jollakin tavalla auttaa, kertoo kunnanjohtaja ja omaishoitaja Tapio Tuominen.

Tapio Tuominen on nyt yksi 20.000 omaishoidon tuella läheisiään hoitavista suomalaisista. Lakisääteisiä vapaapäiviä omaishoitaja saa kaksi kuukaudessa. Omaishoitajan tulot muodostuvat omaishoidon tuesta, joka vaihtelee kunnasta ja hoidettavan kunnosta riippuen parista sadasta eurosta vajaaseen tuhanteen euroon kuukaudessa.

- Jos raa"asti sanotaan, niin se on yhteiskunnallisesti halpaa. Ei yhteiskunnalla ole taloudellisia resursseja hoitopaikkojen lisäämiseen tällä hetkellä. Kuitenkin kotona asumisen tuki on pääperiaate ja viranomaiset ovat sen tiedostaneet. Kysymys yhteiskunnallisesti ottaen on siitä, että kotona asuminen on pääratkaisu, jota tavoitellaan. Ennenhän se oli luonnollista. Täälläkin on hoidettu isoäidit ja äidit eikä sitä ole pidetty minään. Se on aivan normaalia, sanoo Tuominen.

Tuominen on tyytyväinen ratkaisuunsa, vaikka omaishoidon rutiinit ovatkin tyystin toisenlaisia kuin kunnanjohtajan työssä.

- Ne henkilöt, jotka arvostavat viimekädessä uraansa enemmän kuin tällaisia henkilökohtaisia tuntemuksia, ovat jälkeenpäin miettineet, että miksei voinut toimia toisin. Että toivottavasti minä saan nyt sitten kuitenkin sisäistä rauhaa, joka on iso asia, että on tehnyt sen mitä on ehkä voinut tehdä, pohtii Tuominen.

(Seitsemän uutiset 15.01.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.