Mainos

Omakotitaloja palanut yöllä ja aamulla

Vanha omakotitalo on tuhoutunut aamulla tulipalossa Kokemäen Kauvatsalla. Palo syttyi aamukuuden aikaan ja aamukahdeksan aikaan se on jälkiraivausvaiheessa.

Talon asukas on viety sairaalaan tarkistettavaksi.

Palon syttymissyytä tutkitaan. Syttymissyyksi epäillään lämmityslaitetta.

Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa puolestaan on palanut tänään noin sataneliöinen omakotitalo. Yli-Kannuksentiellä sijaitseva puutalo kärsi merkittäviä palo- ja savuvahinkoja, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Rakennus oli parikymmentä vuotta vanha.

Nelihenkinen perhe oli kotona palon syttymishetkellä varhain aamulla. He heräsivät palohälytykseen ja pääsivät omin voimin talosta pois.

Päivystävän palomestarin mukaan he eivät loukkaantuneet palossa.

Palon syttymissyystä ei ollut tietoa.

(MTV3 -. STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.