Mainos

Oman potilashistorian näkee pian yhdestä paikasta

Suomalaisten terveystiedot kootaan valtakunnalliseen arkistoon.

Sähköinen potilastiedon arkisto eli eArkisto otetaan käyttöön ensimmäisissä sairaanhoitopiireissä ensi syksynä. Koko julkisen terveydenhuollon on otettava arkisto käyttöön ensi vuoden syksyyn mennessä.

Potilastiedot siirretään arkistoon vaiheittain. Ensimmäinen vaihe loppuu vuoden 2014 syksyllä ja toinen vuoden 2016 syksyllä.

– Materiaalia on ja paljon, ja siksi arkistoon siirtyminen toteutetaan osissa. Tärkein osa on lähdössä nyt, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kehittämispäällikkö Maritta Korhonen sanoo.

Ensimmäisessä vaiheessa julkinen terveydenhuolto alkaa kirjata eArkistoon muun muassa diagnoosit, toimenpiteet sekä hoitoon vaikuttavat riskitiedot, kuten esimerkiksi lääkeaineallergiat ja yliherkkyydet.

Seuraavassa vaiheessa arkistoon siirretään esimerkiksi röntgenkuvat ja suun terveydenhoito.

Potilastietojen siirtäminen potilastiedon arkistoon mahdollistaa koko väestön kattavan, keskitetyn potilastiedon keräämisen. Samalla potilaalle annetaan mahdollisuus tarkastaa omia potilastietojaan verkossa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.