Mainos

Omenasatoa saadaan runsaasti

Ammattiviljelmiltä kerätään omenoita 4-5 miljoonaa kiloa, mikä on kolmanneksen enemmän kuin normaalivuonna.

Omenasato on tänä syksynä keskimääräistä runsaampi. Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitosta arvioidaan, että ammattiviljelmiltä kerätään 4-5 miljoonaa kiloa omenaa. Tämä on noin kolmanneksen normaalivuotta enemmän.

Liiton mukaan kuluneen kesän vaihtelevat säät ovat sopineet hyvin omenapuille. Sadon onnistumista on auttanut myös se, että viime kesänä sato jäi pieneksi keväthallojen vuoksi. Puut saivat siten pienen lepohetken.

Monissa kotipuutarhoissa on sitä vastoin tänä vuonna kärsitty omenaruvesta, eikä sato ole aivan yhtä hyvä kuin ammattiviljelmillä.

Suomessa viljellään omenaa ammattimaisesti noin 430 tilalla. Pääviljelyalueita ovat Ahvenanmaa, Lounais-Suomi ja Länsi-Uusimaa, uudempia viljelyalueita Häme ja Kaakkois-Suomi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.