Mainos

Omenoita poimitaan tällä viikolla – Helteet aikaistivat satoja

Lämmin kesä on pienentämässä kaikkien kasvien satoja. Satokausi on myös aikaisessa. Etelä-Suomessa joillakin tiloilla mustaherukat on poimittu jo kokonaan ja kesäomenien keruu on alkamassa.

ProAgrian tämänpäiväisen kasvutilannekatsauksen mukaan sadot ovat kypsyneet tai kypsymässä etuajassa.

– Herukkasato oli ainakin viikon etuajassa. En muista, että meillä olisi koskaan heinäkuussa poimittu mustaviinimarjat loppuun. Yleensä viinimarjojen itsepoiminta on alkanut elokuun ensimmäisestä viikonlopusta, kertoo Susan Anttila kirkkonummelalaiselta Anttilan marjatilalta. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus alalta.

Myös punaherukat on jo kerätty Anttilan tilalla.

Sen sijaan vadelmia on vielä, koska niiden satokausi on aina herukoita pidempi. Mutta Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto muistuttaa, että tänä vuonna vadelman kukinta-aika oli helteiden takia lyhyt, joten satokaudestakaan ei ennusteta kovin pitkää.

Omenasatokin jäämässä pieneksi

Ensimmäistä kesäomenalajiketta, Pirjaa, kerätään jo Lohjalla Alitalon tilalla. Tilan nettisivujen mukaan Pirja kypsyy yleensä vasta elokuun puolivälissä.

– Kyllä nyt ollaan keskivertovuotta ainakin viikon verran etuajassa, Marko Maula tilalta toteaa.

– Kuivuus on vaivannut. Vettä ei ole tullut tarpeeksi emmekä pysty järjestämään kastelua kaikille tarhoille. Tämän takia omenoiden koko jää pieneksi.

Lämpö toi makeutta

Kuumuus on pienentänyt myös marjoja. Syväjuurinen herukka on selvinnyt helteistä suhteellisen hyvin.

– Mutta lämmin kesä on tuonut marjoihin makeutta, minkä huomasi mansikoistakin, kertoo ProAgrian kasvutilannekatsauksen koonnut kehityspäällikkö Terhi Taulavuori Keskusten Liitosta.

MTV3 Uutiset kertoi viime perjantaina, että kuivuuden vuoksi viljasato on jäämässä tärkeällä viljelyalueella Varsinais-Suomessa jopa puoleen odotuksista.

Salaatista välillä pulaa

– Myös vihannesviljelmillä kuivuus näkyy satomäärissä. Salaatista on välillä ollut jopa pulaa, kun helle nopeutti edellisen sadon aikatauluja eivätkä uudet ehtineet ajoissa korjuukypsiksi. Helteen vuoksi tuotantoon tuli siis taukoja, Taulavuori kertoo.

Esimerkiksi Pirkanmaalla peruna kaipaa lisää vettä.

– Perunalla on kasvukautta kuitenkin vielä runsaasti jäljellä, joten sen sato riippuu tulevista sateista, toteaa asiantuntija Ritva Tolppa ProAgria Etelä-Suomesta.

Myös metsämarjat ovat kypsyneet tänä kesänä ennätysaikaisin. Osa mustikoista jäi pieniksi.

Joillakin alueilla vettä yli tarpeen

Osassa Suomea on kuitenkin melkein hukuttu veteen. Ilmatieteen laitoksen tuoreimman tilaston mukaan kesäkuussa Pohjanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella satoi yli 1,5-kertaisesti pitkän ajan keskiarvoon nähden.

Suurin kuukauden sademäärä mitattiin Alajärvellä, jossa sadetta kertyi peräti 197 millimetriä. Siellä mitattiin 7.kesäkuuta myös suurin vuorokauden sademäärä, 71 millimetriä.

Myös heinäkuussa on ollut rankkoja alueellisia sade- ja ukkoskuuroja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.