Mainos

"On mukavaa, että pienet tytötkin uskovat pystyvänsä presidentiksi"

Presidenttikisaan ilmoittautunut Tuula Haatainen perustelee osallistumistaan halulla tarjota äänestäjille vaihtoehtoja ja valinnanvaraa. Haataisen mukaan presidenttiys nähdään yhä hyvin miehisenä instituutiona.

Tarja Halonen on ollut tämän miehisen valtainstituution murtanut nainen. Hän on tuonut presidentin lähemmäksi ihmisiä, sallinut presidentille tavanomaisuuden, mutta silti säilyttänyt arvokkuuden. On mukavaa kuulla, kuinka pienet tytötkin uskovat, että heistä voi tulla isona presidentti, Haatainen toteaa tiedotteessaan.

SDP:n ehdokkaiksi ovat tarjoutuneet myös entinen pääministeri Paavo Lipponen ja kansanedustaja Ilkka Kantola.

Haatainen toteaa kantavansa huolta erityisesti nuorista ja vanhuksista. Opetusministerinäkin toiminut Haatainen perään kuuluttaa koulutukseen investoimista keinona estää nuorten turhautumista ja näköalattomuutta. Hän mainitsee varoittavana esimerkkinä Britannian viimeaikaiset levottomuudet.

Puoluevaltuusto valitsee SDP:n presidenttiehdokkaan lokakuussa neuvoa antavan jäsenäänestyksen jälkeen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.