Mainos

Onko kaupunkisi Suomen paras?

Tampere on äänestetty tämän vuoden parhaimmaksi kaupungiksi Taloustutkimuksen teettämässä kyselyssä.

Tampereen ykkössija kirkastui entisestään aiempiin vuosiin verrattuna. Tampereella on kaupungeista paras imago sijainnin, harrastusmahdollisuuksien ja kunnallisten palvelujen suhteen. Toiseksi parhaan asuinpaikan titteliä kantaa tällä kertaa Turku. Kolmanneksi tippui Jyväskylä, jota pidetään kaikkein viihtyisimpänä asuinympäristönä.

Suomalaisten innokkuus muuttaa toiselle paikkakunnalle on ollut hienoisessa nousussa 2000-luvulla. 14 prosenttia suomalaisista aikoo vaihtaa asuinpaikkakuntaa melko varmasti seuraavien viiden vuoden aikana.

Tutkimukseen vastasi 4035 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista helmi-maaliskuussa 2010.

Lisäksi tutkimuksessa ovat mukana: Hyvinkää, Imatra, Järvenpää, Kajaani, Kemi, Kerava, Kokkola, Kouvola, Lohja, Pietarsaari, Pori, Raahe, Rauma, Salo, Tornio ja Varkaus.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.