Mainos

Onnea, valmistuneet! Näin iloitsi yksi heistä

Tänään on juhlittu koulujen päättäjäisiä, valmistujaisia ja lakkiaisia eri puolilla Suomea.

Peruskoulun päättötodistuksen sai tänään noin 60 000 nuorta, ja ylioppilaaksi lakitettiin 28 000.

Ammattiin valmistui puolestaan 75 000 opiskelijaa.

- Aika onnellinen, iloinen. Ei sitä oikein vielä tajua, mutta ehkä sitten huomenna, tiivisti tunnelmiaan esimerkiksi Helsingin normaalilyseossa valkolakin päähänsä painanut Matilda Saarinen.

Saarinen kuitenkin myönsi, että tutun opinahjon jättäminen on myös haikeaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.